

JALOSTUSTARKASTUSJalostustarkastus ei ole kilpailu, siellä ei laiteta koiria paremmuusjärjestykseen. Tarkoituksena on saada koirista näyttelyarvosteluja yksityiskohtaisempaa tietoa ja selvittää yksittäisten koirien periyttämiä ominaisuuksia. Tarkastuksissa pyritään myös löytämään uusia jalostukseen sopivia yksilöitä. Jokainen koira tutkitaan ja arvioidaan todella pikkutarkasti sekä punnitaan ja mitataan. Kaikki kirjataan ylös. Siis todella tarkka kuvaus koiran ulkonäöstä. Koiran täytyisi osata kävellä taluttimessa vetämättä, että pystytään arvioimaan liikkeet ja seisoa hetki paikallaan, että tuomari voi arvioida sen rakennetta kohta kohdalta. Koiran tulee antaa koskea itseensä, ja hampaatkin pitäisi päästä näkemään. Tietysti koira on puhdas ja kammattu. Koiran on oltava 15 kuukautta täyttänyt. Koirat eivät siis kilpaile keskenään, vaan jokainen esiintyy yksin ja omassa rauhassa. Tavoitteena olisi saada kaikkien näyttelykävijöiden lisäksi kotikoirat näytille. Jalostustarkastetulle urokselle lomake on myös kivestodistus jonka SKL hyväksyy näyttelytuloksen puuttuessa. Jalostustarkastukset palvelevat koko rodun jalostusta, joten toivomme asian herättävän kiinnostusta. Voisimme tehdä esim. jalostusuroskansiota, josta narttujen omistajien olisi helppoa katsella mahdollista isäehdokasta. Tietysti narttujakin kannattaa jalostustarkastaa. Tämä helpottaisi ainakin osaltaan valintaa, ei tulisi laitettua kahta saman "virheen" omaavaa koiraa yhteen. Tämä on vain yksi pieni esimerkki. Pirjo Lehmustola-Franzén
|